
Meille töihin

Kiinnostaisiko sinua työskennellä osana innovatiivista kasvuyritystä, jossa jokainen työpäivä on erilainen ja toimintatapoja kehitetään jatkuvasti?
Finvoicer Group Oy on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava työyhteisö, missä jokainen pääsee vaikuttamaan yrityksen toimintaan oman kiinnostuksensa mukaan. Jokainen saa myös suunnitella ja aikatauluttaa omat työtehtävänsä juuri niin kuin itse parhaaksi näkee, sillä meillä on vahva luotto omiin asiantuntijoihimme. Meillä Finvoicerilla työyhteisö on kaiken A ja O ja siihen halutaan panostaa nyt ja tulevaisuudessa. Tulet varmasti viihtymään nuorekkaassa ja rennossa työyhteisössämme!
Olemme kotimainen kasvuyritys ja tarjoamme asiakkaillemme tilitoimisto-, perintätoimisto- ja ohjelmistopalveluja. Olemme erikoistuneet sähköiseen taloushallintoon ja pyrimme olemaan aina askeleen edellä taloushallintoalan kehitystä. Meillä et tule pyörittelemään mappeja työpöydälläsi, sillä olemme täysin paperiton toimisto. Työnteko ei myöskään katso meillä paikkaa tai aikaa, koska voit työskennellä etänä juuri niin paljon kuin haluat. Lisäksi käytössämme on joustotyöaika. Jokainen saa siis suunnitella omat työviikkonsa niin kuin ne parhaiten sopivat juuri heidän arkeensa.
Etätyön ja joustotyöajan lisäksi tarjoamme kaikille laajan työterveyshuollon, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, lounasedun, ohjattua taukoliikuntaa sekä säännölliset TYHY-päivät. Tarjoamme myös kaikille taloushallinnon asiantuntijoillemme mahdollisuuden osallistua KLT-/PHT-valmennukseen sekä -tenttiin työnantajan kustantamana.
Tarjoamme sinulle

Etätyömahdollisuus

Koulutusmahdollisuudet

Kasvuyrityksen uramahdollisuudet

Joustotyöaika

Taukoliikuntasovellus

Jatkuvasti kehittyvät toimintatavat

TYHY-päivät

Lounasetu

Perheystävällinen työpaikka

Nuorekas työyhteisö

Liikunta-, kulttuuri ja hyvinvointietu

Tuomas Koivisto
Toimitusjohtaja
Kerron mielelläni enemmän, ota yhteyttä!